Sen piti olla tekoälyn menestystarina. Sitten alkoi melkoinen saaga.

Kuulin eilen tarinan Ruotsista ja aloin kaivaa lisää. Mitä pidemmälle luin, sitä uskomattomammaksi se muuttui.

Kerron sen tässä kokonaan, käänteineen ja lähteineen, koska siinä on niin monta kerrosta, että jokainen tekoälyä kokeileva organisaatio voi oppia siitä jotain. Ja koska tarinaa ei ole tietääkseni kerrottu suomeksi vielä missään. 

Marraskuussa 2025 ruotsalaisessa talouslehdessä julkaistiin mainos. Siinä Ruotsin työvoimaviranomaisen, Arbetsförmedlingenin, it-johtaja kertoi, miten virasto torjuu tukihuijauksia tekoälyllä yhdessä järjestelmätoimittajansa kanssa.

Ja työkalu näytti toimivan.

Samana päivänä kun mainoksesta nousi kohu, ruotsalainen laatulehti kuvasi, miten tekoälyä hyödyntävä työkalu pystyi tunnistamaan epäilyttäviä maksatuksia sekunneissa. Satoja epäilyttäviä maksatuksia oli jo löytynyt virrasta, joka on vuositasolla noin 80 miljardia kruunua ja josta satoja miljoonia arvioidaan valuvan huijareille.

Taustalla oli myös kova poliittinen paine. Ruotsin hallitus oli tehnyt virheellisten maksatusten ja tukihuijausten torjunnasta tärkeän tavoitteen, ja virastoilta oli vaadittu tehokkaampia kontrolleja jo vuosien ajan.

Arbetsförmedlingenillä oli siis aivan oikea ongelma ratkaistavana. Ja tekoäly näytti tarjoavan siihen tehokkaan työkalun.

Mainoksen piti kertoa onnistumisesta. Mutta siitä käynnistyi melkoinen saaga.

Ammattiliiton lehti Publikt kysyi, sopiiko virkamiehen esiintyä oman järjestelmätoimittajansa maksetussa mainoksessa. Ruotsin lahjonnan vastainen instituutti arvioi, että vaikka rahaa ei liikkuisi, virkamiehen esiintyminen toimittajayrityksen mainoksessa voi antaa yksityiselle yhtiölle epäasiallista etua.

Pääjohtajalle oli kerrottu mainoksesta etukäteen. Hän oli vastannut ”kivaa”, ymmärtämättä ilmeisesti, mistä oikeastaan oli kyse.

Sitten selvisi, että viraston omilla palvelimilla pyöri kiinalainen kielimalli, Alibaban Qwen 3, josta pääjohtaja ei tiennyt.

Hän määräsi sen suljettavaksi heti kuultuaan asiasta joulukuun alussa. Henkilöstöä oli hiertänyt kaksi asiaa: mallin koulutusdatasta ei ollut selvyyttä, ja kun mallilta itseltään kysyttiin sen soveltuvuudesta viranomaiskäyttöön, sekään ei sitä suositellut.

Tekoäly siis käytännössä varoitti käyttäjiään itsestään.

Selvisi myös, että kontrollialustaa oli rakennettu nopeasti, eikä kehittäminen ollut kaikilta osin edennyt viraston omien prosessien mukaisesti.

Kun viraston oma tietoturvatoiminto kielsi sisäisen datan käytön keskeneräisen turvallisuusprosessin takia, tiedot haettiin kiertotietä verohallinnon rekisteristä.

Viraston oman ilmoituksen mukaan alustalle päätyi noin 1,5 miljoonan työnhakijan henkilötietoja ennen kuin turvallisuustyö oli valmis.

Tästä luvusta kiisteltiin kuitenkin myöhemmin. Viraston sisäiset lähteet pitivät sitä väärinkäsityksenä ja huomauttivat, että testaaminen samaan aikaan, kun turvallisuusprosessi on vielä meneillään, on normaali käytäntö. Tietosuojaviranomainen IMY, jolle virasto itse ilmoitti poikkeamista alkuvuonna 2026, sulkikin asian ilman jatkotoimenpiteitä.

Kun ilmiantokanava oli kerran auennut, työntekijät rohkaistuivat kertomaan muustakin..

Helmikuussa 2026 paljastui, että it-väki oli matkustanut järjestelmätoimittajien asiakastapahtumiin Las Vegasiin yli puolella miljoonalla kruunulla ilman vaadittuja matkustamissääntöjä ja hyväksyntää. Yksi toimittajista oli maksanut vähintään kahden työntekijän hotellit ja osallistumismaksut koska nämä esiintyivät yhtiön markkinoinnissa.

Yritysmaailmassa asiakkaiden esiintyminen toimittajien tapahtumissa ja referensseinä on tuttua. Mutta nyt kyseessä oli valtion virasto. Virasto oli rakentanut kyseisen toimittajan alustalle noin 600 miljoonan kruunun järjestelmänsä. Ja iso valtiollinen referenssiasiakas lavalla on toimittajalle arvokas.

Hallinto-oikeuden professori totesi lehdelle, että kyse voi olla lahjusrikoksesta.

Joulukuussa 2025 it-johtaja ja kolme muuta työntekijää hyllytettiin ilmiantokanavaan tulleiden tietojen perusteella. Tutkinta venyi yli puolen vuoden mittaiseksi, ja koko ajan julkisuuden paineessa.

Ja siitä tarina muuttui paljon vakavammaksi. Yksi tutkinnan kohteista kuoli keväällä oman käden kautta. Kollegat kritisoivat tämän jälkeen voimakkaasti kuukausia venynyttä prosessia, ja lehtitietojen mukaan työntekijän pahoinvoinnista oli ollut merkkejä. Mahdollista yhteyttä tutkintaan ei ole osoitettu.

Huomio kääntyi kuitenkin nyt myös työnantajaan: miten tutkinnan kohteena olevista työntekijöistä oli pidetty huolta pitkän ja epävarman prosessin aikana? Informaatiojärjestelmien professori vaati julkisesti pääjohtajan eroa tutkinnan hoitamisen vuoksi. Kesäkuussa 2026 virasto vaati valtion vastuulautakunnalta it-johtajan erottamista.

It-johtaja yritti puolustautua kertomalla, että kyse oli kokeilusta, ei tuotantojärjestelmästä, eikä hänellä strategisen tason johtajana ollut näkyvyyttä kaikkiin yksityiskohtiin. Vastuulautakunta hylkäsikin erottamisvaatimuksen kokonaan. Perusteet eivät riittäneet, eivät erikseen eivätkä yhdessä. Yksi hyllytetyistä palasi töihin puhtain paperein.

Heinäkuun alussa 2026 virasto ja it-johtaja sopivat, että hän lähtee, ja virasto veti vaatimuksensa pois. Kukaan ei voittanut, eikä kumpikaan osapuoli saanut oikeudellista vahvistusta omalle tarinalleen.

Ja se tekoälytyökalu, joka oli jo löytänyt satoja epäilyttäviä maksatuksia, seisoo edelleen jäissä.

Tekoälyhankkeessa ei ollut kyse vain teknologiasta.

Kun valtio tässä pyrkii automatisoimaan rikosepäilyt, kansalaisen ja viranomaisen suhde muuttuu. Kuka määrittelee, mikä on epäilyttävää? Millä datalla? Kuka saa tehdä päätöksen? Ja kuka valvoo sitä, joka rakentaa järjestelmän?

Ruotsin toinen esimerkki vuodelta 2024 vaikutti tässä varmasti taustalla. Silloin paljastettiin Försäkringskassanin, Ruotsin KELAn, petosalgoritmi, joka kohdisti tarkastuksia erityisesti naisiin, ulkomaalaistaustaisiin ja matalasti koulutettuihin. Silloin vastavoimaksi nousivat tutkiva media, Amnesty ja poliitikot.

Arbetsförmedlingenin tapauksessa vastavoima löytyi ennen kaikkea talon sisältä. Oma henkilöstö, ilmiantokanava ja henkilöstön ammattiliiton lehti (joka korostaa kuitenkin journalistista riippumattomuuttaan omistajastaan), lähtivät kysymään kysymyksiä.

Kuka täällä oikeasti päättää? Millä valtuuksilla? Ja kenen datalla?

Tekoäly siirtää päätöksentekoa ja vaikutusvaltaa sinne, missä data, teknologia ja osaaminen ovat. Siksi jokainen merkittävä tekoälyhanke todennäköisesti muuttaa myös organisaation valtasuhteita.
Siitä tulee vanha sanonta mieleen:
Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu

Tämä tarina kannattaa muistaa kun muutoksia suunnitellaan.

Mitä itse olisin tehnyt, jos olisin tullut interim-HR-johtajaksi keskelle tätä tilannetta. En rehellisesti tiedä.  Jälkiviisaus on helppoa. Enkä tietenkään tiedä koko tarinaa. Todennäköisesti tiedän siitä lopulta hyvin vähän. Mutta juuri siksi tämä tapaus jäi pyörimään mieleeni.

Tarinaa on houkuttelevaa lukea joko niin, että innokas kehittäjä joutui pelokkaan byrokratian uhriksi, tai niin, että holtiton johto jäi kiinni. Minusta kumpikaan tulkinta ei oikein riitä.

Organisaatiolla oli todellinen ja kallis ongelma ratkaistavana. Poliittinen paine oli kova. Ja sillä oli käsissään teknologia, joka näytti toimivan. Samaan aikaan kehittäminen oli edennyt nopeammin kuin organisaation luvat, vastuut ja rakenteet.

Jos olisin tullut HR-johtajana mukaan siinä vaiheessa, olisin yrittänyt selvittää, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Eli kuka tiesi mistäkin? Mitä oli sovittu? Kuka sai päättää mistä? Missä kohtaa kokeilu oli mennyt sellaiselle alueelle, johon organisaation olemassa olevat käytännöt eivät enää riittäneet?
Kiinnostavaa on juuri se, ettei ongelma näyttäisi syntyneen vain yhdestä huonosta päätöksestä. Tekoälyn kokeileminen oli yksinkertaisesti edennyt nopeammin kuin organisaation rakenteet sen ympärillä.

Sitten tuli toinen ongelma. Kun epäilyt nousivat esiin, heiluri heilahti toiseen suuntaan. Kehittäminen pysähtyi ja huomio siirtyi tutkintaan.

Väärinkäytösepäilyt pitää tietenkin tutkia. Mutta miten, kun tutkinnan kohde on samalla edelleen työnantajan oma työntekijä. Ja nyt katson tapausta erityisesti HR-johtajan silmin.

Miten tutkitaan riittävän perusteellisesti mutta myös riittävän nopeasti? 
Miten kerrotaan ihmiselle, mitä häntä koskien selvitetään ja kuinka kauan sen arvioidaan kestävän?
Kuka pitää yhteyttä kuukausien aikana?
Kuka huomaa, jos ihminen alkaa voida huonosti?
Ja miten työnantaja toimii silloin, kun tutkintaa käydään samaan aikaan julkisuudessa?

En tiedä kaikkea siitä, mitä Arbetsförmedlingenissä näiden kuukausien aikana tehtiin. Siksi en myöskään halua jälkikäteen sanoa, miten heidän olisi pitänyt toimia. Mutta tästä tapauksesta näkee jälleen kerran sen, että pitkittynyt epävarmuus tekee ihmisille jotain. Siksi nopeus, selkeys ja tuki tutkinnan aikana ovat muutakin kuin pehmeää lisuketta. Ne kertovat, miten työnantaja hoitaa vaikeat tilanteet.

Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Organisaatio tarvitsee edelleen tekoälyä hyödyntävän ratkaisun siihen ongelmaan, jota koko hankkeella lähdettiin ratkaisemaan. Se tarvitsee edelleen ihmisiä, jotka uskaltavat kokeilla uutta. Ja se tarvitsee ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa ääneen, jos jokin näyttää olevan pielessä.

Tekoäly muuttaa organisaatioissa paljon muutakin kuin työn tekemisen tapoja. Se muuttaa vastuita, päätöksentekoa ja valtasuhteita. Kun vanhat rakenteet eivät pysy muutoksen vauhdissa, ihmiset alkavat kysyä kysymyksiä. Ja hyvä niin.